SISÄLTÖ

Kun taloyhtiön laina päättyy, jää lainalle yleensä jonkin verran jäämää. Alla olevissa artikkeleissa käydään läpi erilaisia vaihtoehtoja, millä jäämät saadaan nollattua.

Itse lainaa/hanketta ei saa poistettua kokonaan, vaan sen voi esim. jäämien nollauksen jälkeen nimetä niin, että se siirtyy lainoissa viimeiseksi.

Lainan voi nimetä uudelleen Lainojen perustiedoissa napsauttamalla Muuta nimi ja muuta nimeä esim. antamalla nollan eteen ja lisäämällä loppuun tiedon lainan päättymisestä ja napsauttamalla Muuta nimi. Kannattaa vielä ennen perustiedoista poistuloa Tallentaa tiedot.

Ylijäämä

Mikäli lainalle jää ylijäämää, tulee taloyhtiössä päättää, mitä jäämälle tehdään. Tässä ohjeessa käydään läpi kaksi vaihtoehtoa:

  • Ylijäämä palautetaan maksajille
  • Ylijäämä tuloutetaan taloyhtiölle ja siirretään kirjanpidossa hoitopuolelle

Ylijäämä palautetaan maksajille

Aloitetaan tekemällä lainaosuuslaskennan puolella ylijäämälle kulutiliöinti.

  • Siirrytään lainojen perustietoihin (Fivaldin sovellusikkunassa Kiinteistöhallinta > Lainaosuuslaskenta, sitten ylävalikosta Lainaosuuslaskenta > Lainojen perustiedot) ja välilehdelle Tiliöintitiedot.
  • Annetaan kulutiliöinnille nimi, esimerkiksi “Ylijäämän palautus”.
  • Määritellään tili, jonne kulu siirtyy kirjanpidossa, esim. Pääomavastikkeen oikaisutili 812011.
  • Määritellään Kirjaustyypiksi Kulukirjaus hankkeelle.

Siirrytään lainaosuuslaskennan tapahtumakirjauksiin.

  • Valitaan Tapahtumatyyppi-valikosta Kulut.
  • Kirjataan haluttu Tapahtumapäivä.
  • Valitaan Kulu-/tuottotiliöinti -valikosta perustettu kulutiliöinti.
  • Kirjataan ylijäämän Summa ja napsautetaan Kirjaa


Ylijäämä poistuu lainaosuuskennasta.



Kirjanpitoon muodostuu tämän ohjeen mukaisilla tiliöinneillä  tosite 812011/1708.

Kun ylijäämät palautetaan joko kassamaksuina tai ostolaskuina, käytetään kulutilinä välitiliä.

Ylijäämä tuloutetaan taloyhtiölle

Kun ylijäämää ei palauteta vaan tuloutetaan summa taloyhtiölle, tehdään samat toimenpiteet kuin edellä on kerrottu.

Kirjanpitoon muodostuu tämän ohjeen mukaisilla tiliöinneillä  tosite 812011/1708.

Välitilin 1708 summa tulee kirjata hoitopuolen tuotoksi muistiotositteella. Näin saadaan myös vastikerahoituslaskelmalla ylijäämä siirrettyä hoitopuolelle.

Alijäämä

Mikäli lainalle jää alijäämää, tulee taloyhtiössä päättää, mitä jäämälle tehdään. Tässä ohjeessa käydään läpi kaksi vaihtoehtoa:

  • Alijäämä kerätään rahoitusvastikkeena
  • Alijäämä jätetään kuluksi taloyhtiölle ja siirretään kirjanpidossa hoitopuolelle

Alijäämä peritään vastikkeena velallisilta

Mikäli lainan loppuessa todetaan, että lainalle jäi alijäämää ja päätetään periä lisävastike velallisilta osakkailta, lasketaan alijäämän suuruinen vastike. Ajetaan tavoitteet reskontraan, jolloin tuotot siirtyvät myös lainaosuuslaskentaan.  Näin jäämä saadaan automaattisesti nollaantumaan.

Voidaan myös jatkaa ns. normaalia pääoma-/rahoitusvastiketta niin kauan, että alijäämä tulee kuitatuksi. Ja mikäli lainalle tämän jälkeen jää ylijäämää palautetaan se osakkaille tai kirjataan taloyhtiölle tuotoksi.

Alijäämä kirjataan taloyhtiön kuluksi

Aloitetaan tekemällä alijäämälle tuottotiliöinti. Siirrytään lainojen perustietoihin ja välilehdelle Tiliöintitiedot.

  • Annetaan tuottotiliöinnille nimi, esimerkiksi Alijäämä.
  • Määritellään tili, jonne kulu siirtyy kirjanpidossa, esim. Pääomavastikkeen oikaisutili 812021.
  • Määritellään Kirjaustyypiksi Tuottokirjaus hankkeelle.


Siirrytään lainaosuuslaskennan tapahtumakirjauksiin.

  • Valitaan Tapahtumatyyppi Tuotot.
  • Kirjataan haluttu Tapahtumapäivä.
  • Valitaan Kulu-/tuottotiliöinti -valikosta perustettu tuottotiliöinti.
  • Kirjataan alijäämän Summa ja napsautetaan Kirjaa.


Alijäämä poistuu lainaosuuslaskennasta.


Kirjanpitoon muodostuu tämän ohjeen mukaisilla tiliöinneillä  tosite 1708/812021.


Välitilin 1708 summa tulee kirjata hoitopuolen kuluksi muistiotositteella. Näin saadaan myös vastikerahoituslaskelmalla alijäämä siirrettyä hoitopuolelle.



Oliko tästä vastauksesta apua? Kyllä Ei

Send feedback
Pahoittelut, että emme voineet auttaa. Anna palautetta, jotta voimme parantaa tätä artikkelia.